Onneksi olkoon, olette päättäneet solmia avioliiton! Avioliiton solmiminen on yksinkertaista ja voidaan järjestää nopeastikin. Ennen kuin liittonne voidaan sinetöidä on hoidettava paperiasiat kuten avioliiton esteiden tutkinta sekä tehtävä päätös miten ja missä avioliitto halutaan solmia.
Avioliittolaki säätelee avioliiton solmimisesta ja purkamisesta sekä puolisoiden oikeuksia ja velvollisuuksia. Avioliiton voi solmia 18 vuotta täyttänyt henkilö, joka ei ole avioliitossa tai rekisteröidyssä parisuhteessa. Myös alle 18-vuotias voi solmia avioliiton oikeusministeriön luvalla. Avioliitto ei ole sallittua läheisten sukulaisten kesken. Toisin sanoen avioliitto on kielletty lapsen ja hänen vanhempansa sekä sisarusten ja puolisisarusten välillä. Avioliitto on myös kiellettyä, vaikkakin voidaan sallia oikeusministerin luvalla, kun toinen avioliittoon aikovista on toisen veljen tai sisaren jälkeläinen sekä ottolapsen ja ottovanhemman kesken. Ennen vihkimistä tulee toimittaa avioliiton esteiden tutkinta, jolla varmistetaan, että aiottu avioliitto on sallittu lain mukaan. Tietoa avioliittolaista -esitettä saa kirkkoherranvirastoista ja muilta väestörekisterin pitäjiltä.
Avioliitto voidaan solmia joko kirkollisella- tai siiviilivihkimisellä. Kirkollinen vihkiminen on Suomessa edelleenkin suosituin tapa solmia avioliitto. Kirkollisen vihkimisen suosiosta johtuen vihkiseremonian varaaminen halutuimpiin kirkkoihin suosituimpaan aikaa vuodesta saattaa olla vaikeaa. Löydätte lisää tietoja vihkikirkkojen varaamisesta sivuillamme. Siviilivihkiminen on nostamassa suosiotaan ja eduskunta onkin hyväksynyt avioliittolakiin muutoksen, jolla laajennettiin vihkimisoikeutta siten, että siviilivihkimisen saavat toimittaa myös maistraatissa toimiva julkinen notaari sekä käräjäoikeudessa viskaali ja notaari. Muutoksella halutaan turvata siviilivihkijöiden riittävä määrä ja palveluiden joustavuus kysynnän kasvaessa.
Lisää tietoa avioliiton solmimisesta löydätte myös oikeusministeriön sivuilta www.om.fi, maistraattien kotisivuilta www.maistraatti.fi, sekä seurakuntien kotisivuilta www.helsinginseurakuntayhtyma.fi, www.espoonseurakunnat.fi, www.vantaanseurakunnat.fi, www.kirkkoon.fi (Turun ja Kaarinan seurakunnat) , www.tampereenseurakunnat.fi, ja www.ort.fi.