Hääkutsut ja painotuotteet

Perinteisesti häiden kutsujana ovat morsiamen vanhemmat. Tämä perinne johtaa juurensa aikaan, jolloin morsiamen vanhemmat myös kustansivat häät. Nykyisin kutsun lähettäjä on usein häiden maksaja. Kutsuissa on hyvä mainita lähettäjän, ajan ja paikan lisäksi mikäli vieraiden toivotaan vahvistavan saapumisensa tai heiltä odotetaan tiettyä pukeutumista.

Kutsukirjeeseen voi lisätä myös muita tietoja, joista on hyötyä vieraille. Näitä ovat mm. ajo-ohjeet vihki- ja juhlapaikalle kartalla tai ilman, majoitusvinkit ulkopaikkakuntalaisille sekä tiedot mahdollisesta kuljetuksesta juhlapaikalle tai kysely vieraiden mahdollisista ruoka-aineallergioista. Lisätietojen tulisi olla erillisenä liitteenä eikä varsinaisessa kutsussa. Etiketin mukaan lahjalistaa ei tulisi sisällyttää kutsuun, mutta usein tämä helpottaa vieraiden valmistautumista, sillä heidän ei tarvitse asiasta erikseen kysellä. Lahjalistan sijaan on mahdollista antaa yhteyshenkilön nimi (kaaso, bestman, vanhemmat), jolle tiedusteluja häitä koskien voi esittää.  

Hääkutsun sanamuotoja
Yleisimmin kutsun lähettäjänä ovat morsiamen vanhemmat, morsiusparin vanhemmat tai morsiuspari itse. Alla muutamia vinkkejä hääkutsuun sopivista sanamuodoista.

Kutsu morsiamen vanhemmilta

Meillä on ilo kutsua Teidät todistamaan, kun tyttäremme Sanna ja Rami sanovat toisilleen tahdon Tuomikirkossa lauantaina 28. elokuuta 2010 kello 15. Vihkimisen jälkeen jatkamme juhlaa Ravintola Seurahuoneella.

Sirpa ja Seppo Suomalainen

Tumma Puku   Vp. 8.8.2010 mennessä (Sirpa / 040 567 8910)

Kutsu morsiusparin vanhemmilta

Meillä on ilo kutsua Teidät tyttäremme Sannan ja poikamme Ramin vihkiäisiin Tuomikirkkoon lauantaina 28. elokuuta 2010 kello 15, jonka jälkeen siirrymme viettämään hääjuhlaa ravintola Seurahuoneelle.

Sirpa ja Seppo Suomalainen (040 567 8910)
Riitta ja Reino Ruotsalainen (040 123 4567)

Vastausta kutsuun ja lisätietoja ruoka-aineallergioista odotamme 8.8.2010 mennessä.

Kutsu morsiusparilta

Tervetuloa vihkiäisiimme Tuomikirkkoon lauantaina 28. päivänä elokuuta 2010 kello 15 ja sen jälkeen viettämään hääjuhlaamme Ravintola Seurahuoneelle.

Sanna Suomalainen ja Rami Ruotsalainen

Vp. 8.8.2010 mennessä numeroon 040 555 1234


Kutsujen sanastoa

Vp. - vastausta pyydetään esteen sattuessa. Lyhenteen katsotaan tarkoittavan usein ”vastausta pyydetään”. Väärinkäsitysten välttämiseksi vastausta odotettaessa kutsuun on syytä kirjoitta selkeästi ”vastausta pyydetään” sekä päivämäärä johon mennessä vastausta toivotaan.

R.S.V.P (répondez s'il vous plaît) -  suomennettuna, Olkaa Hyvä ja vastatkaa. Rankassa ja Englannissa lyhenne viittaa kuitenkin vastauspyyntöön vain esteen sattuessa. Vastauspäivämäärä on hyvä lisätä tämänkin perään.

P.M. (pour mémoire) – muistin virkistämiseksi. PM korttiin merkitään, kun kutsu on esitetty ja siihen on vastattu myöntävästi suullisesti.


Kutsujen pukukoodit

Tumma puku
Kun kutsussa on Tumma puku, naisille sopiva asu on vierailupuku, juhla- tai iltapuku.
Frakki 
Kun kutsussa mainitaan Frakki, naisille sopiva asu on täyspitkä iltapuku.
Saketti 
Sakettia käytetään ennen klo 18.00 tapahtuvissa juhlissa. Naisille sopiva asu on leninki, juhlava takki-leninki yhdistelmä tai hienostunut housuasu.
Smokki 
Smokkia voidaan käyttää yleensä klo 18 jälkeen alkavissa juhlissa. Smokki tarjoaa juhlatilaisuuksista kaikkein vapaimman valinnan naisille, eli naisen juhla-asu voi olla lyhyt tai pitkä iltapuku. Smokki käy myös naiselle.
Arkipuku tai casual 
Kun kutsussa mainitaan Arkipuku tai Casual, naisille sopiva asu on housut tai hame ja pusero, bleiseri tai neuletakki, mekko tms. siisti asu.

Lue lisää pukukoodeista ja pukujen yksityiskohdista tästä.

IkimuistoisetHääjuhlat

Tutustu upeisiin juhlatiloihin, joissa järjestätte unohtumattomat häät.